Artisan of the Year 2023

Vuoden Artesaani 2023

Kilatora Designin suunnittelema ja valmistama Tora & Friends tuoteperhe voitti artesaanikilpailun, Suomessa 17.11.2023. Linkki Suomen kädentaidot uutiseen.
vuoden artesaani 2023_Kilatora Design_Kirsi Launiainen.

Olin iloisesti yllättynyt ja erittäin kiitollinen siitä, että minut valittiin vuoden artesaaniksi. Tämä on suuri kunnia ja tunnustus työstäni, johon olen omistanut niin paljon aikaa ja energiaa. Piirtäminen on ollut minulle intohimo pienestä asti. Olen onnellinen, että uskalsin tehdä alanvaihdon ja siirtyä luovalle alalle. Tuntuu hyvältä, että se palkitaan.

Opiskellessani tekstiili- ja muotialalla Design tekstiilin valmistajaksi suunnittelin neljän kuosin tuoteperheen. Suunnitelmissani oli perustaa yritys ja valmistaa sitä varten omia tuotteita. Opiskelujeni loppupuolella sain kannustusta osallistua Artesaani kilpailuun suunnittelemillani ja valmistamillani tuotteilla.

Artesaaniosaajan kädenjälki on kuin raikas tuulahdus”

Halusin luoda pieniä söpöjä kawaii hahmoja jotka seikkailevat omissa kuoseissaan, mutta tyyliltään kuuluvat samaan maailmaan. Tein ensimmäiset kuosi kokeilut maskotillani Toralla, sitten piirsin pupun, kissan ja lepakon. Näin sai alkunsa suosittu Tora & Friends tuoteperhe. Jokaisella piirros hahmolla on oma värimaailmansa ja suunnittelin kangas kuosien lisäksi jokaisen hahmon väriteemaan sopivan vuorikankaan, joka luo retromaista ja kawaii efektiä tuotteisiin.

design tuotteen suunnitteluvaiheet_kilatora Design.

Kankaiden suunnitteluvaiheessa otin huomioon molemmat suunnittelemani tuotteet. Printit on suunniteltu niin, että kankaasta leikatun pussukan jälkeen saa leikattua palan avainlenkille, niin että tietty hahmorivi jää sopivasti keskelle. Näin kangasta ei mene hukkaan. Tuotteiden suunnittelussa halusin myös huomioida kohderyhmäni ja valmistaa eri hintaisia käyttötuotteita. Penaalien ja avainlenkkien lisäksi valmistin mahdollisista jämäpaloista kirjanmerkkejä. Tämä on osa sitoutumistani kestävään ja ekologiseen suunnitteluun.

Tulevaisuudessa haluan vielä laajentaa tätä tuoteperhettä erilaisiin tuotteisiin. Olen jo suunnitellut erilaisia paperituotteita, kuten muistilehtiöitä ja tarroja sekä kirja- ja tabletti pussukoita. Olen jo tehnyt kerättävän emali pinssi sarjan kawaii piirros hahmoistani jotka ovat nyt saatavilla verkkokaupassani!

Tora & Friends tuoteperheen pussukat ja penaalit_artesaanikilpailun voittotuotteet_kilatora Design.

Artesaanikiplailun palkintoraha, oma messuosasto ja yrityksen starttiraha

Palkinnot jaettiin Suomen kädentaidot messuilla 17.11.2023, Euroopan suurimmassa kädentaitoden tapahtumassa. Sain osaksi palkintoa, palkintorahan lisäksi, oman messuosaston, jota sain suunnitella ja rakentaa mieleni mukaan. Tämä kolmepäiväinen tapahtuma oli suurin jossa olen koskaan ollut. Tein tuona aikana oman myyntiennätykseni, sain paljon hyvää palautetta asiakkailta ja myös hyviä vinkkejä tulevaan yritykseeni. Tänä aikana minulle myös soitettiin ja ilmoitettiin että minulle myönnettiin starttiraha yristystäni varten.

Kilpailu ja siihen osallistuminen oli koettelemus, mutta olen iloinen että tein sen. Minun piti kilpailuesitystä varten tutkiskella omaa näkemystä yrityksestäni ja tuotteistani ja myös ajatella asioita kohderymäni kautta. Omien ajatusten pukeminen tekstiksi on minulle vaikeaa ja aikaavievää, joten päätin kirjallisen esityksen lisäksi tehdä myös laajemman videon, jota pystyn myöhemmin hyödyntämään myös markkinointiin.

Lopuksi

Haluan kiittää design tekstiili puolen opettajaani kaikesta avusta ja ohjauksesta. Sekä visualistiopettajaani joka kannusti minua lähtemään aikoinaan 4H yrittäjäksi sekä meidän koulun metalli- ja puupuolta jotka tekivät minulle hienot messutelineet tapahtumaan. Kiitos myös luokkatovereilleni tuesta ja kannustuksista. 💜

Tora & Friends tuoteperheen avainlenkit_artesaani kilpailun voittotuotteet_kilatora Design.

Takaisin blogiin